lauantai 24. elokuuta 2013

Passionhedelmäjuustokakku / Passionsfruktcheesecake

Passionhedelmäjuustokakku (:


Pohja:

10 Digestive-keksiä
55 g voita

Täyte:

130 g valkosuklaata
200 g tuorejuustoa
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (esim. Flora Vanilla)
3-4 passionhedelmää
1 rkl vettä
4 liivatelehteä

Kiille:

5 passionhedelmää
1 hedelmäpiltti
1 rkl vettä
2 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sulata voi, yhdistä. Painele n. 20-24-senttisen irtopohjavuoan pohjalle. Voit käyttää vuoan pohjalla leivinpaperia, näin kakun siirteleminen on helpompaa. Laita kylmään jähmettymään.
Sulata valkosuklaa varovaisesti mikrossa tai vesihauteessa. Anna jäähtyä.
Laita 4 liivatelehteä kylmään veteen pehmenemään.
Vaahdota valkosuklaa ja pehmennä tuorejuustoa lusikan avulla. Yhdistä tuorejuusto vaniljavaahtoon, lisää myös valkosuklaa.
Puolita 3-4 passionhedelmää ja lusikoi täyte siivilään, painele mehu siivilän läpi. Lisää mehuun vesi ja kuumenna mikrossa n. 30 sekuntia melkein kiehuvan kuumaksi.
Purista liivatteista ylimääräinen mehu ja sekoita kuuman mehun joukkoon yksi kerrallaan. Kaada liivatemehu täytteen joukkoon ohuena nauhana, sekoita.
Kaada täyte vuokaan ja anna jähmettyä kylmässä vähintään kaksi tuntia.
Laita ennen kiilteen valmistamista loput 2 liivatelehteä kylmään veteen.
Puolita kiillettä varten passionhedelmät, ota tällä kertaa koko hedelmän mehu ja hedelmäliha talteen. Sekoita passionhedelmän joukkoon hedelmäpiltti.
Kuumenna vesi mikrossa ja lisää liivatelehdet. Yhdistä passionhedelmään ja pilttiin, kaada kiille jähmettyneen täytteen päälle.
Anna hyytyä vähintään tunnin ajan, mielellään yön yli.

Passionsfruktcheesecake:


Botten:

10 st. digestivekex
55 g smör


Fyllning:

130 g vitchoklad
200 g färskost
2 ½ dl flora vanilla
3-4 passionsfrukt
1 msk vatten
4 st gelatinblad

Gelé:

5 st passionsfrukt
1 fruktpiltti
1 msk vatten 
2 st gelatinblad


Hacka kexen och smält smören, blanda ihop och tryck ut i en form med löstagbar kant 24 cm i diameter, lägg och stälna i kylen. Smält vitchokladen, låt svalna. Lägg 4 st gelatinblad och blötas i kallt vatten. Vispa färskosten och vitchokladen tillsammans. Vispa flora vanilla och blanda i färskostblandningen. Halvera 3-4 st passionsfrukt och skrapa fruktköttet i en sil och tryck saften egenom silen. Tillsätt vattnet i saften och värm i kastrull  nästan till kokande, smält gelatinbladen i saften och tillsätt i blandningen. Häll över kexbotten och låt stälna åtminstone 2 timmar. Gelé: Lägg 2 st gelatinblad och blötas i kallt vatten. Halvera 5 st passionsfrukt och skrapa fruktkötter ur dem och blanda i fruktpiltti, koka vattnet och blanda gelatinbladen i vattnet. Häll smälta gelatinbladen i passionsfruktblandningen. Häll gelén över kakan. Låt stelna åtminstone 1 timme, hällst åver natten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti